Nurkka ©

Riisuin takin ja otin pipon pois. Nojauduin samettista sohvaa vasten ja katsoin tyttöä. Se oli aina Domarissa. Sen omassa nurkassa, omalla viininpunaisella sohvalla. Sillä oli aina lehtiö mukana, usein se myös luki. Se istui pienenä keränä polvet rintaa vasten painettuina. Yritin kerran itse istua samalla tavalla mutten pystynyt hengittämään siinä asennossa kunnolla. Sillä oli omalaatuinen tyyli. Joskus se piti isoja huppareita ja pipoja, joskus taas kauniita romanttisia paitoja ja hameita, sekä mekkoja housujen kanssa. Se oli tosi kaunis. Erilaisella tavalla. Se näytti anarkistiselta balettitanssijalta, lihaksikkaalta keijulta. Sen ranteet olivat tosi ohuet. Kun se kirjoitti tai piirsi lehtiöönsä, se näytti melkein siltä, kun se olisi heilauttanut taikasauvaa. Se näytti taikurilta. Sen nimi oli Eden. Eden Merete Jääsyvä.

Huomasin katsovani Edeniä suoraan silmiin. Se oli kääntynyt suoraan minua päin ja silmäili minua. Sitten se laski katseensa lehtiöön. Eden piirsi minua! Menin hieman ymmälleen enkä tiennyt miten minun pitäisi olla. Hörpin kahvia ja välttelin katsomasta Edeniin päin. Punastuin väkisellä. Onneksi kahvilassa oli sen verran himmeä valaistus, ettei Eden varmastikaan nähnyt. Baariin käveli joukko kaljuja miehiä. Ne istuivat suoraan baaritiskille ja tilasivat olutta. Baarimikko katsahti minuun ja naputti sormellaan rannekelloaan. Kello oli kuusi. Edenin katse pysyi lehtiössä. Hörppäsin kaakaokahvin loput kupin pohjalta ja nakkasin takin päälle. Edenin musta villakangastakki oli siististi penkillä sen vieressä. Minun teki mieli käydä vilkaisemassa Edenin aikaansaannosta minusta, mutta ei minulla ollut pokkaa. Katsoin vielä nurkkaan kunnes lähdin vastahakoisesti ovesta. Kaikki Domarissa viihtyvät tiesivät Edenin, muttei siitä puhuttu. Eden vain oli. Aivan kuin se asuisi Domarissa, kuuluisi kalustoon kuin nukkekodin matkassa tulevat asukkaat. Tosin, usein mainoksissa sanottiin, että nuket myydään erikseen.

Yhteystiedot

Nurkka ©