Yhteystiedot

Juuli Seppänen slayncut@gmail.com Juuli Seppänen

Create your badge

37 euroa ©


Lähdin viikonloppuna taas bileisiin, vaikkei se Jussin ja Maijan mielestä ollutkaan hyvä idea. Kerjäsin Jussilta ekstaasia. Jussi ei olisi halunnut antaa minulle, mutta tongin väkisin sen taskusta pillerin ja nielaisin sen ennen kuin Jussi kerkesi estää. Tahdoin surun muualle. Pois mielestä edes hetkeksi.

Tanssin tuntemattomien äijien kanssa ja annoin niiden kosketella minua mistä halusivat. Jussia ei ollut näkynyt hetkeen. Joku veti minut sivummalle. Se oli yksi Jussin jengikavereista.
-Tahdotko uutta kamaa? Se on melkein samanlaista kuin E, mutta kestää pitempään ja on vielä parempaa.
Nyökkäsin enkä malttanut odottaa, että äijä antaisi minulle pillerin, mutta äijä tarttuikin minua kädestä ja vei vessaan. Se otti vyön ja kietoi sen tiukalle käsivarteeni. Minua alkoi hieman epäilyttää. Äijä oli selvästi ainakin 28 vuotta. Sillä oli kajalia ja silmillä roikkuvat likaiset hiukset. Se otti esiin ruiskun, jossa oli kellertävää nestettä. Ennen kuin kerkesin sanoa mitään, neula oli uponnut ihooni ja aine virtasi suonissa. Hetkessä oloni oli mahtava. Minua nauratti. Mies näytti vähemmän pelottavalta. Nousin ylös ja pussasin isosti miestä huulille.
-Ole hyvä, se sanoi ja avasi vessan oven.
Menin ulos. Jussi oli juuri oven edessä. Sen silmät suurenivat isoiksi. Se tarrasi minua ranteesta viedessään minut nurkan taakse. Se käänsi käteni ja tuijotti kyynärtaivetta.
-Ei vittu, se totesi.
-Ei vittu, matkin Jussia.
-Linnea. Mitä sä oot menny tekemään? Tiedät sä, että nuihin jää kiinni jo eka kerrasta! Jussi laskeutui polvilleen ja nojasi käsiinsä.
-Hei. Relaa. Se sanoi, että se on niin kuin E.
-Tiesin, ettei sinun olisi kannattanut lähteä jo nyt bilettämään, Jussi sanoi surullinen ilme kasvoillaan.