Minä
 

 Olen siis Juuli, vuosimallia 1989. Valmistuin toukokuussa 2008 media-assistentiksi Kainuun ammattiopistosta. Suunnitelmissa minulla on myöhemmin lähteä vielä jatkamaan opiskelua jonnekin lähistölle AMK:hon. Lopetin työt Suomussalmen Eniro Sentraalin teknisen asiakasneuvojan hommissa ja olen työtön töihin hakija, joka ei halua töitä, koska on lähdössä opiskelemaan. ;)
Minä olen, onnekseni, ainut lapsi perheessäni. Kotona, Suomussalmella, minulla on kissa Minni, ja uusi perheenjäsen Venäjäntoyterrieri Dora, jonka hankin 20-vuotis syntymäpäivälahjaksi itselleni. Horoskooppimerkiltäni olen Rapu ja sen kyllä huomaa ainakin tunteellisuudesta, romanttisuudesta ja herkkyydestäni. Itseni kestäminen onkin joskus varsin vaikeaa. Huolehdin toisista ja muistakin asioista toisinaan aivan liikaa. Yleensä kumminkin olen pirtsakka, iloinen ja hymyileväinen. Tykkään pitää hauskaa ja juttu lentää, joskus liikaakin! Tulen toimeen hyvin ihmisten kanssa ja usein muillakaan ei ole ollut valittamista. Olen kova puhumaan ja puhun nopeaa. Huutamaan minusta taas ei ole, ei sitten ollenkaan. En ole "hyvä" suuttumaan, vaan usein jos pahoitan mieleni, olen vain hiljaa ja pian koko juttu on unohtunut. Joskus tämä on pahastakin, koska jos minulla olisi "oikeus" suuttua enemmänkin, en vain osaa olla vihainen. Olen hyvä ja luotettava ystävä. Ystävistä ja tärkeistä ihmisistä pidän kiinni kynsin ja hampain. Useimmat läheisimmistä ihmisistä ovatkin jo lapsuudesta asti olleet lähellä, kuten Henni, erittäin hyvä ystävä Jenny, ja jo pikku lapsesta asti naapurina ollut Hanne ja veljensä Mikko. Pian ollaan oltu Tuomaksenkin kannassa yhdessä vuosi (27.3). Tuomas on ollut tukena monessa, pysynyt rinnalla vaikeinakin aikoina ja pitänyt samalla minua pystyssä ja auttanut jaksamaan eteenpäin kun asiat eivät ole kulkeneet niin kuin niin olisi pitänyt. |